Risto Niemi-Pynttäri 2 elokuun, 2017

Mitä psykedelistä sitten tehtäis (kun tajunta on räjäytetty)

Summer of Love 1967 lienee vain kiertoilmaus median suosimalle sanalle: HIPIT. Sellaisia sanoja kuin kukkaislapset, psykedelia ja vesimiehen aika löytyy kirjallisuudesta joka kuvaa hippikulttuuria.  Tom Wolfen dokumenttiromaanissa The Electric Kool-Aid Acid Test (1967) hippi on sana, jota henkilöt eivät käytä. Romaanin haastateltava, Ken Kesey, puhuu mieluummin psykedeliasta. Kesey on kirjailija, jonka sanotaan lisänneen beat-kulttuuriin yhden asian – LSD,  bileet joihin osallistuneet saivan valmiit paperit.

1960-luvun alussa Kesey itse otti ainetta lääkelabran koehenkilönä. Kokemuksen valaisemana hän ryhtyi LSD -evankelistaksi. Ainetta saattoi vapaasti käyttää vuoteen 1968 asti, mihin mennessä sen vaarallisuus olikin tullut selväksi. Ennen kuin LSD kiellettiin Yhdysvalloissa, Kesey porukoineen järjesti happo-bileitä. Kyseessä eivät olleet mitkään sisäpiirin yksityiset kokeilut, vaan julkiset juhlat. Ne olivat pitkiä sessioita, joissa oli valoshow – ja house bandina toiminut Grateful Dead improvisoi psykedelistä musiikkia läpi loputtoman pitkien, ihmeellisten ja ajelehtivien öiden. Monet juhlista on äänitetty ja osin filmattu.

Ken Kesey oli legenda. Hänen mielisairaala-romaaninsa, Yksi lensi yli käenpesän (1964), oli jo horjuttanut kuvaa tervejärkisestä ja järkkymättömän tasapainoisesta ihmisestä. Hulluksi leimaaminen esitettiin romaanissa osana kurinpitoa. Normi-ihmisten horjuttamisesta tuli Keseyn missio myöhemminkin: käytännössä Merry Pranksters ,suurperhe johon hän kuului, harrasti juuri sitä.

Kesey ei enää kirjoittanut fiktiota. Takanaan hänellä oli kesä 1964. Kesey oli innostunut beatnikkien on-the-road  vapaudesta, ja Merry Prankstersit nauttivat Keseyn kirjanmyyntituloista ja hulluttelivat ympäri Yhdysvaltoja.  Psykedelisesti koristeltu bussi oli oikeastaan esiintymislava, jonka sisuksissa oli studio. Kaikki tärkeä tapahtui kujeilijoiden (pranksters) johdolla bussin ulkopuolella. Niinpä porukka viihtyi bussin katolla ja lähiympäristössä.  Bussin tulee avautua ulospäin, kuten Kesey sanoi, porukka on mieluiten ON -the-buss.

The Electric Kool-Aid Acid Test kuvaa Keseyn ja Prankstersien elämää psykedeliassa.  Uteliaille lukijoille teos tarjosi aikoinaan kiihoketta kuvaamalla LSD-trippejä, ja sitä millaista oli olla työstä vapaa drop-out hippi, joka ottaa appelsiinimehuun sekoitetun annoksen  Kool-Aidia. Kun kesällä 1967 San Franciscon psykedeeliset puistoporukat puhuivat tajunnan laajentamisesta ja sisäisten porttien avaamisesta, Kesey tunsi jo haittavaikutukset. Hän oli käynyt varovaiseksi:  LSD oli avannut ovet, mutta aineen haitoista ei ollut hajuakaan.

”Thousands of kids were moving into San Francisco for a life based on LSD and the psychedelic thing. Thing was the majos abstract word in Haight-Ashb ury. It could mean anythin, isms, life styles, habits, leanings causes, sexual organs; thing and freak. Freak referred to styles and obsessions, as in ”Steward Brand is an indian freak” or  ”the zodiac – that’s her freak”, or just heads in costumes. It wansn’t a negative word.” *** ”But the biggest name in Life, Kesey, announcing that it is time to ”graduate from acid”, and what the hell is this, a copout or what. ” (Wolfe, 8-9.)

Haight-Ashburyn puistossa, San Franciscossa, pidetyt Human be-in festivaalit muuttuivat rakkauden kesäksi, koska LSD -annoksia jaettiin kaikille halukkaille. Lopulta suuri osa juhlijoista päätti jäädä puistoon, niin että kesä 1967 laajeni syksyyn asti kestäväksi festivaali- hengailuksi. Samaa tapahtui esim. Torontossa mm. Leonard Cohenin porukoissa.

Psykedeelisen liikkeen kiinnostavin lehti oli The Oracle, jossa Timothy Learyn LSD -kemiatietous yhdistyi Allen Ginsbergin mietiskelyyn ja joogan mukanaan tuomaan uudenlaiseen voimisteluun sekä kehon hoitoon. The Oracle -lehdessä oli myös aimo annos okkultismia sekä tajunnanvirtamaisia haastattelusessioita. Tom Wolfe kertoo dokumentissaan, että eräänä päivänä The Oracle -lehden toimittaja lähestyi haastattelun merkeissä bussia, jossa Kesey asui. Wolfe rakentaa kuvitteellisen keskustelun, jossa toimittaja ilmaisi kuinka suuri guru Kesey on ja kuinka  häneltä odotettaisiin nyt haastattelua, joka antaisi hyvät energiat.

”The thing is Ken, a lot of people are very concerned about what you’ve said about graduating from acid. A lot of people look up to you, Ken, you’re one of the heroes of the psychedelic movement … and they want to know what you mean. A very beautiful thing is happening in Haight-Ashbury, Ken. A lot of people are opening the doors in their minds for the first time, but people like you have to help them. There are only two ways to go, Ken. We can isolate ourselves in the monastery or we can organize a religion, along the lines of the League of Spiritual Discovey … and have acid and grass legalized as sacraments.”

“It can be worse to take it as a sacrament”, Kesey says.

“You may not know what has been happening in Haight-Ashbury. It’s growing, Ken, and thousands of people have found something very beautiful, and they’re very open and loving, but the fear and the paranoia, Ken, the waiting for a police to knock on the door – it’s causing some terrible things, Ken. It is responsible or a lot of bad trips. People are having bad trips, because they take acid and suddenly they feel that any moment there may be a knock on the door. We’ve got to band together. You’ve got to help us, Ken, and not to work against us”.

Kesey looks away. Then he speaks in a soft, far-off voice. “If you don’t realize that l’ve been helping you with every fiber of my body.”

“But most people are not ready for that, Ken. They’re just beginning to open the doors of their minds…” “But once you’ve been trough that door, you can’t just keep going trough it over and over.”

“But somebody have to help them trough that door.”

“Don’t say stop being a pioneer and come back here…If Leary wants to do that, that’s good… but somebody has to be the pioneer and leave the marks for others to follow.” (Wolfe, 17. Keskustelua on lyhennetty)

Mitä Ken Kesey siis visioi? Monet kannattivat uskonnon perustamista: ehkä rituaaliksi muutetut LSD -tripit olisivat mahdollisia aineen kieltämisen jälkeenkin. The Oracle -lehden toimittaja ei näy tietävän LSDn haitoista vaan olettaa vielä, että kovaa kamaa pitää saada ottaa aina kun siltä tuntuu. Mutta Kesey tietää jo omasta kokemuksesta, että aine tulee jättää taakse.

Heidän bussiinsa oli kiinnitetty banderolli ”Acid Test Graduation.” Monien happopäiden tavoin paranoia vaivasi myös Keseytä – ainakin Wolfe romaanissaan esittää niin. Kesey  tiesi, että pelon ilmapiiri olisi tuhoisa ja aiheuttaisi huonoja trippejä. Hän tiesi, että puhe hyvistä energioista on turhaa, jos paniikin uhka kuitenkin on läsnä. Ehkä kommuuni tai suurperhe olisi ryhmä missä LSD-pelkotilat voitaisiin välttää ja kääntää paranoia vastakohdakseen. Siitä Keseyllä oli hyviä kokemuksia.

Aivan kuin koko romaanin ajan Kesey yrittäisi turhaan varoittaa psykedeelistä liikettä sitä uhkaavasta tuhosta. Hän näkee sen, tuntee sen itsessään, ja yrittää kääntää sen hyväksi. Ehkä toisiin kohdistuva epäluulo, paranoia, olisikin vain vastakaikua jostain positiivisesta; ehkä se on kuvajainen, jonka synnyttää yhteisyyden puuttuminen.

Wolfe kuvaa, että Keseyn porukat uskoivat telepatiaan. Uuden ajan ihmisille siitä tulisi arkipäivää. Saattoi olla, että Kesey kuvitteli myös romaanikerronnan edistävän telepatian toteutumista: kertoja voi liikkua ryhmätripillä olevien tajunnasta toiseen muutenkin kuin vain kuvittelmissaan.

Hyvän yhteishengen hakeminen, paranoian vastainen aktiivisuus, näyttäisi olleen Keseylle suunta, jonka hän katsoi pelastavan psykedeelisen liikkeen. Sitä hän teki itse. Kesey omistautui Merry Pranksters -kommuunilleen sekä uuden elämäntavan dokumentoinnille.

Keseylle siis LSDn käytön piti olla vain alkua. Tajunnan laajentaminen tarvitsi kovaa kemiaa vain alkusysäykseksi.  Tosin, tuon periaatteen mukaan Keseyn itsensä olisi pitänyt lopettaa aineiden käyttö jo aikaa sitten.  Romaanin perusteella Kesey uskoi psykedelian uuden suunnan olevan telepatiassa ja subjektien kesken syntyvässä luottamuksessa, sen jälkeen aineita ei enää tarvittaisi. Merry Prankstersien yhteistripit viitoittavat häntä näihin visioihin. Kesey haaveilee tajunnan laajentamisesta ryhmän yhteiseksi tietoisuuden tilaksi. He olisivat uuden ajan pioneereja tiellä telepatian oppimiseen.

Romaanin kirjoittaja Tom Wolfe itse oli Keseyn epäilyjen kohde. Kerätessään dokumenttiaineistoa romaaniin, Wolfe pysytteli ulkopuolisena. Katkera ja ahdistunut kaveri, sanoi Kesey myöhemmin, trippi olisi tehnyt hänelle hyvää. Alkoi olla jo epäilyttävää, että Wolfe ei suostunut ottamaan mitään, ei kertaakaan, niinpä hätistelin hänet matkoihinsa, sanoi Kesey. Romaanissa ei ole mitään tajua psykedeliasta, Wolfen oma tapa sanailla peittää kaiken alleen, kerrotaan Keseyn sanoneen (Scott MacFarlane: The Hippie Narrative, a Literary Perspective on the Counterculture, 2007).

Vaikuttaa sitä, että aikaa myöten Kesey todella irrottautui aineista ja löysi ilonsa yhteisöllisestä elämästä, koska Merry Prankstersien väki pysyi vuosikymmenet eräänlaisena perheenä. Samalla Kesey hakeutui opettajan työssään yhteisöllisen luovuuden piiriin: kirjoittamisen opiskelijoiden kanssa julkaistut kollektiiviset tekstit kertovat tästä. Internetin alkuvaiheessa, kun Grateful Dead yhtyeen solisti John Perry Barlow oli noussut vapaan verkon pioneeriksi, ja uusia yhteisöjä luotiin tietokoneita verkottamalla, Kesey oli mukana.

Tom Wolfe The Electric Kool-Aid Acid Test (1967) vapaasti täältä.

 

Jaa tämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *