Risto Niemi-Pynttäri 12 heinäkuun, 2017

Kellon ympäri kahdessatoista tunnissa

Voi olla että heinäkuussa riittäisi harrastukseksi pelkkä kellon katselu. Mikko Supposen: Kellon ympäri kahdessatoista tunnissa (Poesiavihkot 10. 2017) hakeutuu assosiaatioihin, joita viisarit herättävät kun kellon kautta ei katsota enää aikaa, vaan numeroita ja viisareita. Kellokuvien katselun tavoitteena on päästä eroon vaikkapa kello kahdeksan pakkomielteestä aloittaa työt.

Lomalainen voisi nousta katsomaan kuinka kello ohittaa keskipäivän hetken. ”Aluksi kello kaksitoista ikään kuin laajenee, minuuttiviisarin siitä erotessa, kuin aamuvoimistelijan käsi.”

Kehotan häntä hahmottamaan seuraavia kuvia kellotaulusta:

”12.04 jalkapallotuomari puhaltaa pilliin ja näyttää keltaista korttia”

”12.15 Nouda! Metsästäjän käsi osoittaa riistalinnun putoamispaikan suuntaan.

”12.16 – 12.17:ssa on kaatumisen tunnelmaa, 12.20 alkaa jo olla tasapainossa, ikään kuin epävarmaa askelta hapuileva jalka tapaisi jälleen maata.”

Hieman samaan tapaan kuin runoudessa lettrismi vie lukijan katselemaan kirjainten hahmoja, Supponen vie meidät katsomaan kellokuvia. Avantgardistina Supponen haaveilee myös siitä, että viisarikello vapautettaisiin viimeinkin oikean ajan näyttämisestä. Siis hieman samaan tapaan kuin valokuva vapautti maalaustaiteen dokumentoinnista, tai visuaalinen internet vapautti kielen yksiselitteisen tiedon välittämisstä. Supponen julistaa ”peräänkuulutan lisädynamiikkaa viisareiden rotaatiovelositeettiin”.

Toisaalta viisarikellon voisi palauttaa lähemmäksi luontoa ja aurinkokellon esikuvaa.

Kellonajan voi nähdä luonnon omasta viisarista, eli auringon heittämästä varjosta – jossa on se lisäominaisuus, että viisari lyhenee ja pitenee. Tosin aurinkokellon mukaan elävä kesäihminen ei sekoile viisareiden kanssa, vaan pelkistää ja rauhoittuu: kesämoodissa aika etenee suurpiirteisesti aamupäivästä, iltapäivään, yöhön ja aamuun.

Aamu

Kellotaulu on kuitenkin meissä aamusta alkaen. Ja jos lomailija pääsee heti aamulla irti työmielikuvista, hän on toipumassa: kello näyttää taivaalla kaartelevia lintuja, nurmikolla liikehtiviä tai veteen sukeltavia ihmishahmoja.

Miksi kello 8 aamulla on saanut töihin lähtemisen hahmon, vaikka se ei ole läheskään aina totta?

Se on vaativa asento kellossa: joku seisoo horisontissa ja kehottaa aloittamaan.  Jalka on liikkeellä ja käsi ylhäällä aloittamisen merkiksi. Numero 8 on Supposen mukaan ”hölmistyneen ja jopa kauhistuneen oloinen” , komediafilmeistä tuttu herätyskellon pärinä vahvistaa Supposen väitteen:  kahdeksikko näyttää hereille havahtumisen ja hämmingin:

 Numero 8 on ”Pystyyn nostettu ääretön. Ei suuntautuneisuutta, paitsi suoraan kohti”

Tällaisesta klo 8.00 traumasta lomalaisen tulee siis päästä irti. Kesämoodi löytynyt, odotan jo tätä tunnetta aamukahvia nauttiessani:

 ”7.41 minuuttiviisari silittää kahdeksikon päätä.”

”7.49 Tässä kahdeksikko jotenkin kainostelee. Kuin kurkkisi pressun alta. Vasta 7.55 jälkeen kahdeksikko vapautuu ja alkaa kukoistaa”.

 ”8.04 nojatuolissa matkailua” sanoo Supponen viisareitten asentoa katsoessaan.  Silloin hänkin on selvästi kesämoodissa, toisin kuin katsoessaan kohti yhdeksää kiiruhtavaa minuuttiviisaria:

”Teknisesti ottaen matka kohti yhdeksää on kiihtyvä. Eteneminen muuttuu määrätietoisemmaksi reippailuksi 8.20 – 8.25 ja tahtia kiristetään aina 8.30 saakka, jossa pysähdytään esimiehen eteen. Kantapäät kohtaavat toisensa.”

Kellokuviin vaikuttavat sekä numerot että viisarit. Kyse ei ole vain viisareista.  On ero sillä, pakeneeko minuuttiviisari kello 8:aa aamulla vai rientääkö se kohti 9:ää. Supposen kellokuvana kiteytyy 8:20 kiiruhtaa sivulle tai metsästää yhdeksää: päämäärä on vielä saavuttamatta, mutta kuitenkin jo mukavasti hanskassa”.

Kellokuvia katsoessaan Supponen on joskus vapaalla ja joskus töissä.  Kaksi kuvaa piirtyy päällekkäin kellon lähestyessä aamuyhdeksää:

”8.44: jalohaukka liidossa vasemmalle. Tai ajatusviiva, yhdeksikkö miettii että mitäs nyt.

Tämän jälkeen yhdeksän nousee pystyyn kuin juhannussalko. Selkä suoristuu. Hymy muuttuu voitonvarmaksi.”

Mikko Supponen, on taiteen ja runouden tuntija, loma-ajoista nauttiva hammaslääkäri Tampereelta.
Kellon ympäri kahdessatoista tunnissa, Poesiavihko

 

Jaa tämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *