Risto Niemi-Pynttäri kesäkuu 9, 2018

TEE-SE-ITSE PUUHAILUSSA ON JOTAIN NEROKASTA

OLEN KOULINUT TAIMIA ja löytänyt tubesta opastusta juurten vahvistamiseen. Siirrän niitä isompiin ruukkuihin, kunhan olen ensin irrotellut ahtaasti kietoutuneita juuristoja, peittelen ne uuteen multaan. Vierelläni on kannullinen aspiriinivettä, kuten puutarhafriikki videolla neuvoi: se vahvistaa juuria.

Aspiriinia tomaatin taimille, totesin apteekissa – myyjä katseli seinille, kuin ei haluaisi myydä. Vasta kun sanoin että aspiriinia käytetään juurille, hän otti maksun.

KAIKENLAISTA LÖYTYY GARDEN HACKING -HAULLA. Ruokasooda on suosittu puutarhan ihmeaine, se on muutenkin tee-se-itse kemistien suosikki. Ruokasoodalla kiillotetaan hopeat ja hampaat, sillä stimuloidaan taimet, hätistetään myös tuholaiset ja prepataan sato kypsymisvaiheeseen. Tosin vastavideoitakin on ilmestynyt: baking soda failures näyttää mokat. Kuinka käy hammaskiilteellesi, minne katoavat madot maaperästä, vähitellen kuolevat myös bakteerit ja sienirihmastot.

Puutarhafriikit tuuttaavat aina jotain yllättävää, tube on niin dynaaminen. Ruokasoodan jälkeen uskotaan aspiriiniin – tosin jotkut jo suosivat pajunkuoren luontaista asetyylisalisyylihappoa. Pajussa on kuulemma aspiriinien lisäksi myös juurihormoneja. Sellainen liuos vauhdittaa kuulemma pistokkaiden sekä taimien juurtumista.

Pidän näistä  DIY (do-it-yourself)  kokeiluista, olen jokseenkin kritiikitön kasvimaan ihmetempuille. Samoin työkalu-hakkereiden  spektaakkelit tuntuvat aina niin oivaltavilta, vaikka näen, että ne on rakennettu aina samaan uskomattoman tarinan muottiin. Tee porakoneesta ja muovipullosta itsellesi pölynimuri. Ota purkki kissanruokaa kun menet kalalle, saalis on hämmästyttävä.

TARINA ON NÄEMMÄ TÄRKEÄMPI KUIN TOTUUS. Miksi kaiken pitää olla niin uskomatonta? Joku kerää tupakantumppeja, ja liottaa niitä vedessä. Tuli kokeiltua, enkä enää tee tumpeista kirvojen karkotetta. Ötökät kaikkosivat, mutta salaattia ei ollut mukava syödä.

Miksi joku ottaa vauvanvaipan ja tunkee sen kukkaruukun pohjalle? Vaippa imee vettä niin, että yksi kastelukerta riittää kuukaudeksi. Tosin multa homehtuu.

HUONOT VINKIT OPETTAVAT ja tee-se-itse aktiivit toteavat, että näin järjen käyttö kehittyy. Uskon, että jokaisen olisi päästävä epäonnistumaan itse. Jotkut oppivat sillä tavalla, mutta minä en opi, yleensä unohdan virheeni ja toistan ne taas tulevana vuonna.

Silti haluan kokeilla ja testailla. Nyt satsasin juurisieneen, jolla on kuulemma taipumus kadota viljellystä maaperästä. Juurisieni auttaa kuitenkin juuria. Eräs maatalousbiologian tutkijaryhmä kehitti pienviljelijöille halvan menetelmän, kuinka lehtometsässä voi valmistaa sienijuuren rihmastoa ja siirtää se pellolle. Minulla oli viisi laikkua metsässä, mutta nyt sattui tämä sietämättömän kuiva kevät ja tuhosi rihmastot.

MIKÄÄN EI KASVA ILMAN Y-LANNOITETTA, näin Kekkosen aikaan opetettiin: maa on vain alusta, johon tuutataan typpeä kasvuvoimaksi. Kiinnostuin mullasta ja juurista myöhemmin, vasta biodynaamisen viljelyn myötä ymmärsin että maassa piilee voimaa. Kohta tiesin, ettei edes Kekkilän multapaska ole parasta, eikä Substral ole hintansa väärti.

PUUTARHABISNES ELÄÄ TIETÄMÄTTÖMIEN KUSTANNUKSELLA. Myynti kasvaa, kun uutterat pihassaan kykkijät ostavat joka kevät huonojuuristen taimien tilalle uudet.

Edes puutarhalehdet eivät kehity: samat kevätvinkit toistuvat joka vuosi, toistuvasti siellä myydään vanhat vihjeet uusina. Toista on tämä parhaitten puutarhafriikkien tubetus, kehitys ja innovaatiot ovat huimia. Hulluus, viisaus ja typeryys rehottavat: se kulttuuri, joka syntyi niksipirkasta on nyt niin ennakkoluulotonta että voi kun ehtisin kokeilemaan kaikkea.

RAKASTAN SPEKULOINTIA. Nerokkaat hakkerit tubettavat samoilla foorumeilla kuin esiintymishaluiset aloittelijat. Onneksi nuo nuhruiset nerot on helppo erottaa uikkareissaan esiintyvistä aloittelijoista, noista jotka poseeraavat näprätessään muovipulloista kalastusvälineitä, tuulettimia, sadettimia ja aurinkokeräimiä, kaikkea, mitä viitsii kokeilla vain kerran.

Kun keräsin muovipulloja roskiksista omatekoista aurinkopaneelia varten, arvelin että jos hommaan kerran lähtee, niin sen täytyy olla suurta. Komerot täyttyivät. Keväällä kun rakentelin kehikkoja, havahduin todellisuuteen: systeemi on hävettävän ruma eikä toiminut kuin haaleasti. Onneksi sillä kertaa systeemi ei unohtunut pihalle heinikkoon, muovitkin päätyivät kierrätysastiaan tuota pikaa.

Aurinkokeräin tekee silti tuloaan, mutta ehkä sitä ei saa aivan ilmaiseksi rakennettua. Tee-se-itse –keksijöiden tietoon ei tosiaankaan ole luottamista. Aurinkokeräin-epäonnistumisille on oma sivustonsa, ne edistävät arvostelukykyä, ja toivottavasti myös todellisuudentajua.

Tee-se-itse -kokemuksen jakaminen ja hyvät vinkit uhkaavat jäädä uskomattomien You Tube -tarinoiden varjoon. Lumetta ja spektaakkelia voidaan tehdä millä aineella vaan: otetaan vaikka hammastahnaa ja maustetaan mansikkatorttu.

JOKUS TUNNISTAN MYÖS VAARALLISET HUIJARIT, he käyttävät styroksimurua maata kuohkeuttamaan tai kätkevät rautaromua multaan ruostetta lisäämään; he lisäävät kunnolla suolaa tai etikkaa maahan. Silloin tuntuu, kuin olisin todistamassa myrkytystä: potilaalle annettiin halpaa mutta vaarallista ainetta. Nuo hyvää tarkoittavan oloiset puutarhaniksit aiheuttavat valtavasti haittaa jos maaperä pilaantuu.

HUONO NIKSI HARMITTAA, sen käyttöarvo menee miinuksen puolelle, sillä on arvoa vain videon tekijälle. Jotenkin Marx liittyy tähän, koska hän sanoi, että työläinen ei omista muuta kuin työnsä. Koneet ja materiaali kuuluvat pääomalle, siksi työläinen ei omista työnsä tuloksia eikä mitään muutakaan.

Saman logiikan mukaan tee-se-itse puuhailijalle myydään leluja, ei kestäviä ja monikäyttöisiä työkaluja, vaan moottorikäyttöisiä suristimia. Muutenkin työ on tehty arvottomaksi – puuhailija maksaa siitä, että saa tehdä omin käsin.  Kun työkoneet ja materiaalit haetaan Byxxmakseista ja K-puutarhapihoista, niistä maksetaan aina enemmän kuin mitä työskentely tuottaa. Ostokset ovat kalliita ja työn tulos lähes arvotonta.

TEE-SE-ITSE TYÖLÄISTEN RIISTO vähenee hakkereiden ansiosta. He opastavat aloittelijoita välttämään kustannuksia. He opastavat korvaamaan turhat koneet ja kalliit materiaalit halvoilla ja hyödyllisillä. He neuvovat kuinka kierrättää, kuinka vahvistaa ja parannella kertakäyttöisiä laitteita, he näyttävät kuinka korjata rikki mennyttä.

”Vasta sitten kun osaat korjata välineen, voit väittää todella myös omistavasi sen” on iskulause, joka viittaa uudenlaiseen omistamisen logiikkaan. Siinä tunnistetaan välineen käyttöarvo, eli se minkä voi hankkia vain sitä käyttämällä.

EN OSAA KORJATA LAITTEITA, ja siksi ihailen hakkereiden, tuunareiden, tinureiden ja nörttien taitoa parannella työvälineitä.  En kuulu siihen porukkaan: toimin mieluummin tee-se-itse puutarhassa. Osaan korjata ja parantaa maaplänttiäni, voin väittää omistavani sen. Siellä on multaa ja valoa, siellä veden sekä bakteereiden, hiivojen ja sienten sumeassa logiikassa voin toimia vaistojen varassa.

Proletaarinen julkisuus, kuten saksalaiset intellektuellit Oskar Negt ja Alexander Kluge sitä kutsuivat, keskittyy työn julkiseksi tekemiseen. He kehittelivät 1970-luvulla tehtaisiin sovellettavaa teoriaa proletaarisesta julkisuudesta, joka luonteensa mukaisesti puhuisi vain työn tekemisestä. He olivat ensimmäisiä, jotka oivalsivat, että konkreettisen työn voi tehdä julkiseksi. Viihteen ja supertähtien vuosikymmenellä he tuumasivat, että jospa tehtaiden haalari-asuisilla olisi enemmän annettavaa kuin julkkiksilla.

ANTAA TYÖLÄISTEN NÄYTTÄÄ TAITONSA. Negt ja Kluge siis veivät marxilaisuutta varsin yllättävään suuntaan: työläisten tulee luoda niin sanottu työn julkisuus. Sen sijaan että ammattitaidot suljetaan tehtaisiin pääomaa palvelemaan, niiden todellinen voima tulee vapauttaa. Proletaarisessa julkisuudessa työläisten hiljainen tieto tulisi esiin ja kehittyisi kun sitä jaetaan. Mitä siis tapahtuu, kun bisnes ja vaihtoarvolla ansaitseminen, saa rinnalleen haastajan, joka ei pelaa rahalla. Tätä uutta vaihetta Negt ja Kluge kutsuivat ”käyttöarvon kulttuuriksi.” Toisin sanoen, se voi sanoa omistavansa laitteen, joka osaa korjata sen, ja se omistaa maan joka osaa hoitaa sitä.

Tee-se-itse -kulttuuri voi vaikuttaa eskapismilta ja paolta todellisen palkkatyön maailmasta. Se mitä ihmiset työpäiviensä jälkeen puuhailevat, ja mitä työttömät tekevät joskus hyvinkin vakavasti, on tosiaankin mitätöntä. Valtava, automaattinen tuotteiden valmistus, kuskaus ja kulutus, on niin massiivista, että ihmiset pakenevat puuhastelun pariin.

ON HISTORIAN IRONIAA, että tämä käyttöarvolle perustuva julkisuusteoria jäi vähälle huomiolle 1970-luvun Saksassa. Mutta varsin pian itse tekemisen kumous nousi esiin internetin maailmankylässä. Onhan tunnettua, että internet syntyi osaltaan käytännön neuvojen jakamispaikaksi. Sitä varten kalifornialaiset opiskelijat kehittivät erillisten tietokoneiden välille puhelinverkon, jonka piirissä voitiin kysyä ratkaisua ongelmiin ja vaihtaa kokemuksia. Tuntuu, että tuohon mullistukseen tarvittiin ripaus työn vieroksumista ja laiskuutta, johon marxilaisuudessa ei ollut kulttuurista maaperää. Se löytyi nurtseilta ja puistoista, joissa hipit vetelehtivät. Avuliaisuus, neuvot ja niksit, niille maailmankylän uskottiin rakentuvan, tosin nyt elämme taantumusta, kun tuota maaperää niittää piilaakso ja sen jätit.

IHMISET JAKAVAT NIKSEJÄÄN. Olen iloinen ja ihmeissäni tästä uudenlaisesta julkisuuden alueesta, jossa ihmiset näyttävät minullekin miten hommat tulee tehdä. Nuorena sain kärsiä päinvastaisesta, toki isä opetti traktoritöihin, mutta minua kiinnosti kalastus, eikä naapurin Jussi antanut yhtäkään vinkkiä. Ei ottanut veneeseen vaikka pyytelin. Ja porkkanat, ne olivat suuria ja maukkaita hänen kasvimaaltaan vohkittuina. Minkäänlaisia vinkkejä hän ei antanut, järjesti vain kasvimaan kitkemiskilpailuja, joissa hänen oma poikansa voitti aina. Kotona en jaksanut hoitaa kasvimaata vaikka äiti pyysi: sato oli huono ja sitä haettiin rikkaruohon keskeltä.

Tunnistan yhä nuo pätevän naapurin karrikatyyrit. Tunnistan heidät myös puutarhavideoilta: joku siellä kasvattaa yhdessä sangossa niin paljon tomaattia, että sitä näyttää riittävän koko syksyksi. Aavistan, että varsinainen doping tehdään salassa; kalliin Tomaatti-Substralin käytöstä ei kerrota. Viaton aloittelija saa syksyllä paistaa muutaman raa-aksi jääneen vihreän tomaatin.

Kun katselen tubelta, kuinka taitavasti skånelainen toimittajanainen puuhaa puutarhassa, ajattelen että hänellä on toimissaan käyttöarvoa ja varakkuutta, jota voi jakaa eikä se vähene. Hän kumoaa ruokajätteet suoraan puutarhamaalle ja  tekee bokashi-kompostin. Hänen työskentelyssään on luotettavuutta, niin että uskallan kokeilla itsekin enkä pelkää salmonellaa tai bakteerimyrkytystä.

 

Jaa tämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *