Risto Niemi-Pynttäri tammikuu 16, 2018

Bios Dionysos

En tiedä miksi sanoin ”Ole hyvä Dionysos” kun kesällä nostin juuri kaatamani koivun kuivamaan ison kuusen oksien alle. Olin saanut jostain antiikin tarusta käsityksen, että Dionysos kätkeytyy ikivihantaan kuuseen, siksi se ei kuole koskaan. Puu kuivaa täällä, ajattelin, kun työnsin pienen puun ylös kuusen runkoa vasten. Pujottelin koivua nurinpäin, kanta edellä oksistoon muodostuvan sateen suojaan. Näin latvalehdet jäivät alas kuusen ja säilyisivät kuivarehuna hirville sekä jäniksille. Puun ranka kuivaa kuusen suojassa, muuttuu vaaleaksi kuin luu ja syttyy palamaan helposti. Kiitin kuusta, ja unohdin asian kun tulin metsästä pois.

Jotta jumalvoima voisi ilmestyä liekehtivänä nuotiona, se on asettuneena kuivaan puuhun. Samoin viini, ennen kuin se menee päähän, se on ollut pullossa. Ennen kuin teksti ymmärretään, se on ollut kirjassa. Näin eteni arkaainen ajattelu, ja kaikkein alimpana oli vuodenaikamyytti: ennen kuin kevät puhkeaisi, se on ollut talvessa.

Viininjumala Dionysoksen talvista puolta ei tunneta: hänen kevätmaniansa oli niin huomiota herättävä, mutta talvimasennus taas oli aivan huomaamaton. Nyt on talvi ja elämä on vetäytynyt minimiin. Ihminen on ylivuotinen, hän tarvitsee energiaa talvellakin, hänen täytyy syödä, pitää tulta ja lueskella. Dionysos hyväksyi ja suojeli tätä jurottavaa, elämän vegetatiivista puolta. Demeter -viljanjyvä oli hänen sisarensa, molemmat olivat äiti maan, Semelen, lapsia. Antiikin Kreikassa kerrottiin kuinka Demeter, itämisen jumalatar, viedään talviajaksi Haadekseen, mutta Dionysos sen sijaan taantuu ja talvehtii. Dionysos ei syntynyt siemenestä, hän syntyi Zeun reidestä ikäänkuin vanhaan puuhun vartettu nuori oksa.

Kun kevät tuli ja villiinnytti Dionysoksen, luonto sekä ihmiset voimistuivat. Tarujen mukaan muutos alkoi ensimmäisten leutojen tuulten aikaan. Varhaiskeväällä, kun lehtipuiden silmut vasta paisuvat, havupuissa yhteyttämisen merkit näkyivät jo hehkuvana vihreänä. Demeter ei tiennyt tästä mitään, siemenet makasivat silloin vielä kuolleina maanpinnan alla. Jumalista vain Dionysos osasi jurottaa ja elpyä, sitten kun puissa nesteet lähtevät liikkeelle, nousevat juurista runkoon ja aivan oksan kärkiin asti.

* *

Minua ihmetyttää erityisesti se, kuinka Dionysos, tuo kreikkalaisista jumalista välittömin ja spontaanein, osasi olla myös niin toimeton, pysähtynyt, hiljaa kypsyvä tai pelkkään olemassaoloon taantunut kuin puu. Dionysos kantoi viinilekkerin lisäksi tunnusmerkkinään myös thyrsos-sauvaa, josta versoi muratti. Tarvittaessa hän saattoi kadota ja kätkeytyä tuohon murattiin.Vetäytyminen pelkkään olemiseen oli kreikkalaisessakin talvessa nähtävissä kaikkialla. Se oli kuusen ja muratin sinnittelevässä vihreydessä. Talvehtiminen ymmärrettiin ennen kaikkea paremman ajan odottamisena.

Kreikkalaiset käyttivät elämästä sanaa bios, se ei kuitenkaan ollut biologiaa vaan elämän vaihtelevaan laatuun viittaava termi.

Epämääräinen käsitykseni bioksesta ja sitkeästä Dionysoksesta sai sysäyksen uuteen suuntaan, kun tutkijaystäväni Kristof Fenyvesi opasti minut unkarilaisen Karel Kerenyin Dionysos-tutkimusten pariin. Kerenyi rinnasti kreikkalaisen bioksen Dionysokseen ja puhui tuhoutumattoman elämän jumalasta.

Ilahduin siitä, että Kereneyn myötä löytyi viittaus Dionysokseen ja kuuseen. Talvikauden Dionysos on kuvattu kuusen tummissa varjoissa odottavana hahmona: hitaana, ilmeettömänä ja horrostavana. Dionysos -tutkimuksissaan Kerenyi pyrki osoittamaan, että elämänvoima (bios) saattoi hakeutua paitsi kuuseen myös kirjaan:

”Antiikki on kirja, taakse jätetty pala antiikin elämää, jotain kokonaisuudesta irrotettua, siirrettävää. Se on kuollut ja kuitenkin lämmin, jokainen sitä kypsyttänyt ja käyttänyt on sitä lämmittänyt. Se maistuu elämältä, se on syntynyt siitä elävästä sielusta, joka loi koko antiikin kulttuurin; ja se vertautui nimenomaan kuusen elämään joka syntyy kuusesta ja kuusen pihkasta. ”(Kerenyi)

Kiinnostavaa on, että puun ja kirjan suhde – ja se että puita tuhotaan paperiksi kirjoihin — voidaan nähdä laajasti bioksen muutoksena. Kulttuurin synnyn yhteydessä puhutaan seikoista, joista tulee lähes ikuisia. Niihin on latautunut elpymisen mahdollisuus kuten kirjoihin. Ne voivat herätä elämään vuosikausien jälkeen.

Näin siis kukoistavan ja toisaalta odottamaan vetäytyneen elämänvoiman vaihtelua ilmaiseva bios luettiin Dionysoksen tunnukseksi. Samalla kun hän heilutti viinilekkeriään, hän kantoi sauvaa, jota murattiköynnös kiersi. Tuo sitkeä elossa pysyminen, nähtiin ikivihreässä muratissa – mutta myös kuusessa.

Epämääräinen, kuuseen liittyvä muistikuvani tuli siis vahvistetuksi. Dionysoksen kuusi oli Parnassos -vuorella, sen neulaset ovat litteitä. Talviajaksi Dionysos vetäytyi tähän vihreään, ja siinä hänen katsottiin edustavan ikuista, tuhoutumatonta ja aina elpyvää elämää.

Syksyllä kypsynyt marja- ja rypälesato happanee, mätänee tai homehtuu, ellei sitä saada säilymään tiettyjen menetelmien avulla. Tarvittiin Dionysoksen opettama viinin tekemisen riitti: ohjeita seuraamalla rypälekuorma tallottiin murskaksi sekä johdettiin tarkkaan etenevien menojen myötä hapettomaan tilaan. Käymisen tuloksena rypäleessä alkoi muodonmuutos joka huipentui kypsymisvaiheessa.

Ei ole lainkaan yllättävää, että spontaanin elämän, kaiken muuttuvuuden käymisvoima, Dionysos, kokosi kulttinsa piiriin myös vetäytyneen ja elpymään valmiina olevan elämän – sen mikä voidaan sulkea pulloon.

On johdonmukaista, että dionyysinen voima oli myös kirjoituksessa ja sen kypsymisessä. Kirjassa säilyvä voima voi odottaa pitkiäkin aikoja, kunnes elpyy. Bios ei ollutkaan vain biologinen perusvoima luonnossa tai puutarhassa, vaan se saattoi vallita myös musiikissa, kielessä ja draamassa.

Viinirypäleiden tallaaminen ja paljain jaloin survominen oli  Dionysosta itseään, hänen ruumiinsa symbolista murskaamista. Viinin käyminen ja kypsyminen oli hänen elpymistään. Ikään kuin aika olisi työskennellyt silloin toiseen suuntaan kuin kasvukauden aikana: suuntana ei ollut lakastuminen ja kuolema, vaan säilyminen ja makujen kehittyminen.

Näin siis Dionysoksella oli taito ohjata murskautumisen ja tuhoutumisen jälkeiset prosessit hyvään suuntaan. On siis johdonmukaista, että Dionysos antoi kreikkalaisille tragedian, fiktiivisen kokemuksen tuhosta. He olivat erityisen kiitollisia tästä, että alkukantaisten sotakronikoiden sijaan saivat kokemuksen tuhosta, jonka rakenne oli katsojia elvyttävä. Ehkä tragediassa oli sitä samaa murskautumista kuin muissakin Dionysos kulteissa.

Vaikeina aikoina Dionysos on ollut vetäytyneenä paitsi ikivihreään luontoon myös taiteeseen. Hän on ollut vetäytyneenä teokseen,joka elpyy aikanaan. Vaikka katastrofien seurauksena lukutaito olisi ollut kadoksissa pitkiä aikoja, se kuitenkin säilyi, niin että tekstit lämpenivät taas eläviksi. Kun tragediat katosivat näyttämöiltä, ne säilytettiin pergamentteihin kirjoitettuna. Muutamat kääröistä ovat pysyneet kuivina vuosisatojen yli, ja alkoivat vaikuttaa vasta, kun suljettu ruukku avattiin. Kun käärö löydetään, draama harjoitellaan se tulee eloon näyttämöllä.

***

Kreikkalaiset kokivat, että humala on Dionysoksen elvyttävää nousemista päähän ja jäseniin. Heillä ei ollut alkoholin käsitettä, siksi he katsoivat myös, että viinin synty edellyttää vielä pitkän käymisprosessin. Kun tallottu mäski kehittyy oikealla tavalla, niin alun kuohunnan jälkeen tulee vetäytyminen joka vasta tekee viinin.

Rypäletertun murskaamisen kautta Dionysos oli opettanut, kuinka rikotut marjat eivät välttämättä mätäne, vaan hapettomassa sammiossa ne voivat käydä ja kypsyä jopa paremmaksi kuin tuore marja.

Valmistamani siiderini maistuu talvella yllättävän hyvältä. Juoma on omenaista ja hiilihappoista. Kiitos horrostavan Dionyoksen, siitä tuli lähes alkoholitonta. Viinihiiva oli vanhaa ja heikkoa, mistä lie kaapin pohjalta olinkaan sen napannut. Ehkä hiiva oli täysin kuollut, ja sen sijaan omenien omat villihiivat elpyivät. Käymisastian tapahtumat olivat niin verkkaisia, että tämän ansiosta siideristä tuli lähes alkoholitonta. Marraskuun alussa, kun erotin nesteen mäskistä, huomasin että maku oli imeltynyt hyvin, ainoastaan pieni etikkainen terävyys herätti huoleni.

Tiedän, että taitavat siiderin valmistajat antavat omenien omien hiivojen tehdä työn.  Parhaimmissa siidereissä on myös pieni etikkainen vivahde, paljastui että juoman valmistuksessa oli monia onnekkaita vivahteita.

Tein siiderin umpijäätyneistä omenista. Viime syksyn ensimmäinen pakkasjakso sattui lokakuun alkuun: oli niin kylmää, että omenat pakastuivat oksilleen. Keräsin niitä naapurin omenapuusta kassillisen, pesin ne ja laitoin kalahtelevan jäisinä kiehuvaan veteen. Jäätyminen oli lisännyt omenien makeutta, ja jos käymistä tapahtui vain vähän ja hitaasti, niin kypsyminenkin onnistui. Ehkä tämä johtui siitä, että säilytin kanisteria viimeiset puolitoista kuukautta ulkovarastossa, lähes nolla-asteessa. Siideri ei etikoitunut mutta ei myöskään jäätynyt pilalle, vaan kypsyi ihan hyväksi.

****

”Then the plantloving god presented to the old countryman Euian shoot of vine in return for his hospitable table, and the Lord  thought him the art of making them grow, by breaking and curving the shoots renew the soil.”  Nonnos, Dionysiaca, 47. r.92 – 97).

Olen hieman lueskellut Dionysiacaa, tuota kohtuuttoman suurta runoeeposta, jonka Nonnos kirjoitti kreikaksi myöhäisantiikin aikaan, joka sittemmin käännettiin myös englanniksi ja joka nykyään, noin 1500 vuotta myöhemmin löytyy sekä kirjana että sähköisesti elpyvässä muodossa.

Dionysiaca tekee Dionysoksesta tarinan. Se kertoo tuosta Zeun kylkiversosta, joka ei millään suostu kuolemaan vaikka Hera kuinka yrittää tappaa häntä, se  kertoo viininjumalasta, jota Poseidon pelottelee vedellä, jota tämä viininjumala inhoaa. Se on Dionysoksen kasvukertomus, ennen kuin hän lahjoittaa viinin salat kreikkalaisille, ja hänet hyväksytään jumalaksi Olympokselle. Tuo sitaatti on teoksen loppuvaiheesta.

Bios Dionysos viihtyi nimenomaan viinitarhoissa, oli myös luonnollista että amfiteattereiden reunamille istutettiin viiniköynnöksiä, aivan kuin keväiset tragedia-juhlat teatterissa edistäisivät syksyisiä sadonkorjuun juhlia viinitarhalla.

Dionysos oli paikalla keväällä teatterissa ja syksyllä satojuhlissa. Suurten satojen myötä, kun runsaudensarvesta kaatui viljaa, maitoa, munia, hedelmiä ja rypäleitä läsnä olivat suurin osa jumalista.  Kaikki he olivat omalla tavallaan häilymässä antamisen, säilymisen ja tuhoutumisen rajapinnalla. Se mitä kutsuttiin yltäkylläisyydeksi veti jumalat paikalle. He voivat antaa ja ottaa kohtuuttomasti, ihmisen mitan ja nautintakyvyn, sekä sietokyvyn yli.

Siinä ylitsevaluvan kuorman ja liian suuren sadon kaaoksessa näkyy Dionysos jakamassa tuoreviiniä ja ohjaamassa luonnon antimet pilaantumisen sijaan toiseen prosessiin. Näin Dionysoksen ansiosta ihmisetkin pääsivät osalliseksi taitavasti käyneistä, ja ehkä myös hapanneista ja mädänneistä herkuista. Hän oli tällaisten prosessien taitava ohjaaja. Voin kuvitella kuinka hiivojen ja sokereiden parivaljakko etenikään tuolla sadonkorjuun kiihkeissä loppuvaiheissa.

Mitä enemmän luonto antoi puutarhoissa ja viljelyksillä, sitä enemmän jumalille tuli uhrata. Se, mistä nykyään puhutaan lannoituksena, kompostointina, kasvinsuojeluna, sisältyi jollain tavoin muinaisiin viljelysriitteihin ja maalle uhraamiseen. Millaisten preparointien ja kompostointien läpi tuo uhrattava sato kulki, siitä en tiedä, en tiedä siitäkään millaisen muodonmuutoksen jälkeen saastaiset elementit, kuten virtsa ja ulosteet, muuttuivat hyviksi.

Kreikkalaisilla oli viljelyriittinsä, ohjeet siitä kuinka jumalille uhrataan. Hyvä sato oli merkki siitä, että edellisen kevään riitit olivat onnistuneet – mutta se oli myös merkki siitä, että ihmisten elämäntapa on ollut ympäristölle hyvä, ja että ihminen oli ollut myös itselleen hyvä.

Taikauskoon viittaavien rangaistus-mallisen sijaan ehkä kreikkalainen käsitys bioksesta voi tarjota jonkinlaisen vastauksen siihen, miksi katovuosi koettiin jumalten rangaistuksena. Bios ei käsitteenä tee eroa elollisen luonnon ja ihmisen elämän laadun välille – huonosti elänyt ihminen on saastunut myös ympäristön kannalta ja tarvitsee rituaalista puhdistusmenoja.

Bios Dionysos muistutti kuitenkin, että jatkuvasta puhtaudesta ja terveydestä ei ollut kyse: monenlaiset tartunnat, potemiset, sairaudet ja oksentelut olivat osa ihmisolemisen muodonmuutoksia ja kypsymistä.

 

Jaa tämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *